Hyvä arki on pienten asioiden summa

24.03.2021

Miksi haluan olla hyvän arjen puolustaja?

Koko kuntavaalityöni kattava ja kaiken alleen nielaiseva pääteema on "hyvä arki". Sen alle olen kasannut muutaman asian, jotka ovat mukana hyvän arjen rakentumisessa: laadukas ja turvallinen koulu, toimiva julkinen liikenne ja laadukkaat perhepalvelut. Toki hyvään arkeen kuuluu muutakin.

Arjen hyvinvoinnilla on vahva yhteys mielen hyvinvointiin. Kun elämässäsi on kaikki hyvin, arki sujuu ilman suuria ponnisteluita. Toisaalta arkiset asiat ja tavallinen päivärytmi edistävät myös terveyttä.

Kun arjessa joku asia ei olekaan hyvin, se alkaa usein hitaasti vaikuttaa myös muille hyvän arjen osa-alueille. Taloudelliset ongelmat, työttömyys, ajan puute, lasten koulunkäynti tai koulumenestys, terveydelliset ongelmat, yksinäisyys, parisuhteen ongelmat, sosiaalisten tukiverkostojen vähyys - pieniä tai suurempia arjen sujumiseen ja omaan jaksamiseen vaikuttavia asioita on monia.

Meillä on tapana hoitaa aina yhtä asiaa kerrallaan, vaikka arki on tietokonekielellä ilmaistuna melkoista moniajoa. Kun yksi algoritmi hajoaa, se vaikuttaa nopeasti koko lopputulokseen. Ihminen ei ole algoritmi tai kone, joten onnellisuuden tai edes tyytyväisen olotilan saavuttamiseen tarvitaan tasapainoa monella elämän osa-alueella.

Maailman onnellisin kansa

Suomessa on paljon ihmisiä, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat apua arjen pyörittämiseen, itse asiassa suurin osa meistä. Siksi olemme rakentaneet hyvinvointivaltion, missä apua tarvitsevalle usein sitä myös on tarjolla.

Toinen asia onkin, saako tarvittua apua oikea-aikaisesti ja osaako avun tarvitsija sitä hakea. Silloin kun kaikki ei sujukaan, avun hakemisen ja saamisen pitäisi olla mahdollisimman helppoa.

Erno Paasilinna kirjoitti osuvasti: "Kun hallintokoneisto paisuu, se muodostaa yhteiskuntaluokan. Se ei enää palvele kansaa eikä siihen pyrikään. Virkakoneisto elää omaa elämäänsä ja kansan on palveltava sitä."

Valitettavan moni avun tarvitsija törmää tähän aivan liian usein. Paisuessaan koneisto luo itselleen omat toiminnan ja olemassaolon säännöt ja ihmisten on mukauduttava siihen, riippumatta palveleeko se enää autettavan tarpeita. Kela on tästä aika hyvä esimerkki. Vakuutusyhtiöt ja vakuutuslääkärit? Perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito? Paljon kysymysmerkkejä. Ovatko ne nykyään olemassa ensisijaisesti asiakastaan (kansalaista) varten, vai syntyykö niiden olemassaolon oikeutus jo omasta itsestään.

Kehuskelemme, että kansainvälisesti olemme maailman onnellisin kansa - keskimäärin. Silti niiden osuus, jotka eivät edes ole tyytyväisiä elämäänsä, kasvaa koko ajan. Myös niiden osuus, jotka hakevat (jos osaavat edes hakea) apua, mutta joutuvatkin avustuskoneiston hampaisiin systeemin pyöritettäväksi, kasvaa koko ajan.

Itse lähtisin siitä ajatuksesta, että maksimaalisen onnellisuuden tavoittelun ei tarvitsisi edes olla se lopullinen maali. Tyytyväisyyskin saattaa ihan hyvin riittää, ja sen tavoittelemisen ei tarvitse enää ollakaan niin raskasta kuin monimutkainen tie onneen.

Avun pitää olla helposti saatavilla - kaikille

Olen hyvän arjen puolustaja siksi, että toivoisin mahdollisimman monen pysyvän kyydissä mukana. On täysin harhaista odottaa, että kaikki jostain syystä jossain elämänsä kohdalla apua tarvitsevat osaisivat tai kykenisivät itse hakemaan aktiivisesti apua.

Koronakriisi on ajanut yhä useamman ihmisen juuri tällaiseen tilanteeseen. Osa ihmisistä jää palvelujärjestelmän ulkopuolelle ja inhimilliset kriisit syvenevät. Kun joku elämän osa-alue pettää, se heijastelee ennen pitkää väistämättä kokonaisuuteen.

Sosiaalityöntekijöiden mukaan yhteiskunta on liian monessa tapauksessa onnistunut huonosti vastaamaan esimerkiksi mielenterveyspalveluita odottavien tai toimintakyvyltään heikentyneiden ihmisten tarpeisiin. Järjestelmässä ei oikein kenelläkään enää ole kokonaiskuvaa ihmisen kokoisesta elämästä.

Näyttää siltä, että sosiaaliturvajärjestelmämme epäonnistuu pahoin oman toimintansa ja olemassaolonsa oikeuttavassa ydintehtävässä - kaikkein heikoimmassa olevien ihmisten auttamisessa. Mitä syvempi hätä, sen huonommat apumekanismit meillä on. Kukaan ei näe tai ehkä edes katso ihmisen elämän kokonaiskuvaa.

Siksi minä puhun hyvän arjen puolustamisesta - siitä, että meillä olisi apua tarjolla juuri silloin, kun hätä on suurin. Murtunutta jalkaa ei korjata kuukauden kuluttua, murtuneen mielen korjaamisessa siitä on tullut jo maan tapa. Siksi kannan huolta etenkin lapsiperheiden ja vanhusten asemasta. Puolustan kaikkien oikeutta hyvään arkeen. Jonkunhan sekin on tehtävä.