Kummallispolitiikkaan lähtö ei kohta kiinnosta

01.02.2021

Kuntavaalien 2021 on povattu olevan "kaikkien aikojen some-vaalit". Ylen kyselyn mukaan koronan kiusaamassa maassamme yli 40 prosenttia arvelee poliitikon toiminnan ja näkyvyyden sosiaalisessa mediassa vaikuttavan kuntavaalien äänestyspäätökseen.

Erityisesti moni nuori on kokenut puoluepolitiikan vieraaksi, mutta on kiinnostunut yhteiskunnallisista aiheista. Some madaltaa heidän kynnystään osallistua politiikkaan. Se voi myös sysätä heidät pois.

Ideologisesti värittyneet kiusaajat ja nettihäiriköt voivat nopeasti tehdä tuhojaan politiikan uusille tulijoille, kun itselle vieraita mielipiteitä ei oikein haluta hyväksyä ja ne halutaan kitkeä pois vaikka väkivalloin. Tähän syyllistyvät niin oikean kuin vasemman laidan aktivistit.

Maailman parantaminen ja politiikkaan osallistuminen on kivaa, kunnes...

Uutena politiikan kentälle tulijana ja kuntavaaliehdokkaana on pakko alkaa rakentaa itsestään arvoistaan ja mielipiteistään kuvaa, minkä voi viestiä mahdollisille äänestäjille. Samalla väistämättä altistaa itsensä ilkeilijöille ja kiusaajille ja kokonaisille kiusaajaporukoille, jotka omissa ryhmissään kehuskelevat tihutöitään ja yhdessä naureskelevat uhreilleen. Tästä on aidosti tullut arkipäivää kaikilla politiikan teon ja poliittisen keskustelun tasoilla.

Olen vuoden päivät rakentanut omaa poliittista henkilöprofiiliani, ja mielessä on koko ajan siintänyt tämän kevään kuntavaalit. Haluan aidosti olla mukana vaikuttamassa espoolaisten arkeen ja parantaa sitä etenkin niillä alueilla, jotka tunnen omimmikseni. Koko prosessi on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen.

Olen joutunut syvällisesti pohtimaan omaa arvopohjaani sekä lähestymistapaani yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja rakenteisiin - tämä tietysti siksi, että halusin valita oikein sen ryhmän, minkä kanssa omaa työtäni ja politiikkaani lähden edistämään. Tähän prosessiin liittyy myös oman poliittisen profiilin luominen ja julkisen henkilökuvan kirkastaminen.

Somekeskustelut eri alustoilla, niiden seuraaminen ja niihin osallistuminen, ovat tärkeä osa jokaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan arkea. Jotta jonkun kannattaisi edes harkita äänestämistäni, minun täytyy olla jotain mieltä, mieluiten perustellusti. Sama koskee niin minua, politiikan aloittelijaa, kuin marinoituneita eduskunta- ja kuntapolitiikan konkareita. Tässä kohdin alkavat myös hankaluudet.

Koulukiusaajista on kasvanut somen ilkeitä mielipidepoliiseja

"... Näytät feikkibarbin elmukelmuun käärityltä ruumiilta."

"Vitun horo. Tiedän missä olet töissä. Olen kertonut jo pomoillesi mikä kusipäänatsi olet."

"Vastustat rasismia väärin fasistihuora. Tiedätkö? Sanot, ettet hyväksy rasismia, mutta olet oikeasti pahin vitun rasisti ketä tunnen. Sanot olevasi sivistyspoliitikko, mutta olet suoraan syvältä perseestä. Miten alas puolueesi onkaan vajonnut."

Tämä on nykyään arkipäivääni, ja olen ollut mukana poliittisena toimijana vasta vuoden. Onneksi olen jo sen verran saanut elämänkokemusta, että kiusaajien piikeiltä on pahin terä tylsistynyt tai sitten minulla on jo vähän kasvanut panssaria.

Jo muutenkin politiikkaan mukaan lähteminen vaatii paljon rohkeutta ja heittäytymistä arvostelulle alttiiksi. Periaatteessa pitää olla valmis siihen, että koko elämä, onnistumiset ja virheet, revitään auki. Tähän ei oikeastaan enää kaipaisi vihapuhujia kylkeen häiritsemään omaa arkielämää - vain siksi, että joku suvaitsevaiseksi itseään kutsuva häirikkö ei tykkää ajatuksistasi.

Kun seuraa tunnetumpiin poliitikkoihin kohdistuvaa somekirjoittelua, niin ei oikein voi enää puhua pikkutölvimisestä tai kiusoittelusta. Sama koskee valitettavasti nykyään myös kaltaisiani politiikan aloittelijoita. Välillä mietin kannattaisiko suosiolla vaan jättää leikki tähän. En kuitenkaan halua, sillä nyt olen toteuttamassa pitkäaikaista, jo lähes kymmenen vuotta päässäni muhinutta unelmaani. Olen kerännyt elämänkokemusta ja näkemystä, ja haluan olla mukana rakentamassa entistä parempaa arkea kotikaupunkimme asukkaille. Jonkun se on joka tapauksessa tehtävä.

Olen edelleen siis mukana kuntavaaliehdokkaana, kuten moni muukin espoolainen, jolla on oma näkemyksensä siitä suunnasta ja arvopohjasta, minkä mukaan Espoota tulisi jatkossa kehittää. Arvostan kaikkia heitä, puolueesta tai poliittisista näkemyksistään riippumatta.

Tarvitsemme myös nuoret mukaan politiikantekoon - kiinnostaako?

Enemmän kuin itsestäni, olen huolissani nuoresta politiikkaan mukaan lähtevästä sukupolvesta. Tarvitsemme nuoria mukaan politiikantekoon, nyt ja tulevaisuudessa. Pitääkö aidosti olla vähän hullu, melkein itsetuhoinen, lähteäkseen mukaan kehittämään yhteistä hyvää?

Jos jo alkumetreillä homma menee näin raadolliseksi kiusaajien temmellykseksi ja hiljaa hyväksymme tämän, pelkään, että mukaan haluaa hakeutua yhä harvempi tulevaisuuden lupaus. Silloin moni hyväkin ajatus jää sanomatta. Jos annamme vallan poteroistaan huutelijoille ja somekiusaajille, kuka sitten hoitaa asioitamme. Kiusaajat ja häiriköt?

Lopuksi nostan esiin vähemmälle huomiolle jääneen tosiseikan. Monilla on käsitys, että vain "äärioikeisto" syyllistyy ilkeämieliseen maalittamiseen, vihapuheisiin ja häiriköintiin. Totuus on kuitenkin toinen. Vasemman laidan ääriaines ja aktivistit ovat aivan yhtä taitavia kiusaamisessa ja "väärien mielipiteiden" tukahduttamisessa. Silakkaparvi on minulle jo tuttu, olenhan väärässä.

Haluan, että esille tuomastani aihepiiristä heräisi järkevää keskustelua. Haluan entisenä opettajana nostaa esiin tämän teeman. Kiusaamista ei pidä hyväksyä, ei koulussa eikä somessa, ja jonkun siihen pitää puuttua, miksen sitten minä. Sen verran olen jo oppinut talon tavoille, että kun otan asian esiin, minut tuomitaan herkkähipiäisenä uhriutujana, jonka pitäisi pysyäkin hiljaa kotona - ja osa porukasta naureskelee. Siinähän hörisette.

Miltä tuntuisi, jos kyseessä olisikin sinun puolisosi, aikuinen lapsesi tai paras ystäväsi, joka haluaa olla ehdolla kuntavaaleissa? Sanoisitko hänelle, että jätä väliin. Maailma tuolla ulkona on niin raadollinen. Eihän politiikan harrastamisen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen pitäisi tällaista olla.

Koitetaan kaikki yhdessä luoda rakentava keskusteluilmapiiri, vaikka olisimmekin eri mieltä. Itse olen sitä mieltä, että aina on olemassa erilaisia näkemyksiä ja vakaumuksia, joita kaikkia pitää kunnioittaa, vaikkei olisikaan samaa mieltä. Erilaista näkemystä ei tarvitse tukahduttaa. Haluaisin kyllä tukahduttaa kiusaajien toiminnan, mutta en pysty siihen yksin.